From புன் (puṉ, “small”) + நகை (nakai, “smile”)
புன்னகை • (puṉṉakai)
singular | plural | |
---|---|---|
nominative | புன்னகை puṉṉakai |
புன்னகைகள் puṉṉakaikaḷ |
vocative | புன்னகையே puṉṉakaiyē |
புன்னகைகளே puṉṉakaikaḷē |
accusative | புன்னகையை puṉṉakaiyai |
புன்னகைகளை puṉṉakaikaḷai |
dative | புன்னகைக்கு puṉṉakaikku |
புன்னகைகளுக்கு puṉṉakaikaḷukku |
benefactive | புன்னகைக்காக puṉṉakaikkāka |
புன்னகைகளுக்காக puṉṉakaikaḷukkāka |
genitive 1 | புன்னகையுடைய puṉṉakaiyuṭaiya |
புன்னகைகளுடைய puṉṉakaikaḷuṭaiya |
genitive 2 | புன்னகையின் puṉṉakaiyiṉ |
புன்னகைகளின் puṉṉakaikaḷiṉ |
locative 1 | புன்னகையில் puṉṉakaiyil |
புன்னகைகளில் puṉṉakaikaḷil |
locative 2 | புன்னகையிடம் puṉṉakaiyiṭam |
புன்னகைகளிடம் puṉṉakaikaḷiṭam |
sociative 1 | புன்னகையோடு puṉṉakaiyōṭu |
புன்னகைகளோடு puṉṉakaikaḷōṭu |
sociative 2 | புன்னகையுடன் puṉṉakaiyuṭaṉ |
புன்னகைகளுடன் puṉṉakaikaḷuṭaṉ |
instrumental | புன்னகையால் puṉṉakaiyāl |
புன்னகைகளால் puṉṉakaikaḷāl |
ablative | புன்னகையிலிருந்து puṉṉakaiyiliruntu |
புன்னகைகளிலிருந்து puṉṉakaikaḷiliruntu |