Suomessa ja virossa vokaalit ovat tiukkoja (tense) kaikkialla (sekä painollisissa että painottomissa tavuissa ja sekä lyhyenä että pitkänä). Ne eivät siis koskaan ole hölliä (lax), toisin kuin vaikkapa ruotsissa.
Suomen ⟨a⟩, ⟨e⟩, ⟨i⟩, ⟨o⟩, ⟨u⟩, ⟨y⟩, ⟨ä⟩ ja ⟨ö⟩ ovat aina , , , , , , ja , eivät koskaan , , , , , , ja .
Vastaavat ruotsin ⟨a⟩, ⟨i⟩, ⟨å⟩, ⟨o⟩, ⟨y⟩ ja ⟨ö⟩ ovat , , , , , ja pitkänä ja , , , , ja lyhyenä. ⟨e⟩ on sekä pitkänä että lyhyenä (kuten suomessa, paitsi ⟨r⟩:n edellä ) ja ⟨ä⟩ on sekä pitkänä että lyhyenä (paitsi ⟨r⟩:n edellä niin ikään ).
Virossakin ⟨a⟩, ⟨e⟩, ⟨i⟩, ⟨o⟩, ⟨u⟩, ⟨õ⟩, ⟨ä⟩, ⟨ö⟩ ja ⟨ü⟩ ovat aina , , , , , , , ja , eivät koskaan , , , , , , , ja .
Mitä jos suomessakin vokaalit (paitsi ⟨a⟩ ja ⟨ä⟩) olisivat ruotsin tapaan tiukkoja pitkänä ja hölliä lyhyenä?
Silloin vokaalit olisivat seuraavat:
Suomessa ⟨ie⟩, ⟨uo⟩ ja ⟨yö⟩ ovat , ja eivät esimerkiksi , ja tai , ja . Esimerkiksi latviassa vastaavat ⟨ie⟩ ja ⟨o⟩ ovat ja .
Mitäpä jos suomessa sanottaisiin olevan vain kolme diftongia, juuri nämä , ja ? Kaikki muut diftongit tulkittaisiin vokaalin ja sentraalisen approksimantin jonoksi, ⟨i⟩-loppuiset vokaalin ja :n, ⟨u⟩-loppuiset vokaalin ja :n sekä ⟨y⟩-loppuiset vokaalin ja :n. Esimerkiksi: