arvata

arvata (73) (taivutus)

1. antaa vastaukseksi jotain muuta kuin tieto, esimerkiksi luulo tai jotain satunnaista

   Arvasit oikein!

   Arvaapa kuka täällä kävi eilen?

2. erik. sanontaa vahvistamassa

   Arvaapa tuntuiko kivalta, kun tajusin, että minua oli petetty!

3. osata aavistuksen tai todennäköisyyden perusteella tehdä jotakin (joka osoittautuu oikeaksi), hoksata

   Olisihan se pitänyt arvata, että häneen ei voi luottaa.

   Arvasin hänen tulevan tänne.

   Kuten arvata saattaa, hän oli pettynyt.

4. vanh. arvostella, arvioida

   Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin.

5. (puhekieltä) uskaltaa

   Ei ulos arvaa lähteä, koska siellä tuulee 27 m/s.

   Hän oli niin pahalla päällä, ettei hänelle arvannut mennä puhumaan.

• IPA: /ˈɑr.ʋɑ.t̪ɑ/
• tavutus: ar‧va‧ta

arjalaisperäisestä *arva-vartalosta^[1]

• veikata

• substantiivit: arvaaminen, arvaus, arvio, arvoitus
• verbit: frekventatiiviset arvailla, arvella; faktitiiviset arvauttaa, arvuuttaa

• ravata, tavara, varata

• arvata Kielitoimiston sanakirjassa
• Artikkeli 549 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa

arvata

1. (taivutusmuoto) da-infinitiivi verbistä arvama