dorka
ruotsin sanasta dåre ’hullu’[1][2] tai siitä johdatusta sanasta dåraktig
Taivutus | ||
---|---|---|
sijamuoto | yksikkö | monikko |
kieliopilliset sijamuodot | ||
nominatiivi | dorka | dorkat |
genetiivi | dorkan | dorkien (dorkain) |
partitiivi | dorkaa | dorkia |
akkusatiivi | dorka; dorkan |
dorkat |
sisäpaikallissijat | ||
inessiivi | dorkassa | dorkissa |
elatiivi | dorkasta | dorkista |
illatiivi | dorkaan | dorkiin |
ulkopaikallissijat | ||
adessiivi | dorkalla | dorkilla |
ablatiivi | dorkalta | dorkilta |
allatiivi | dorkalle | dorkille |
muut sijamuodot | ||
essiivi | dorkana | dorkina |
translatiivi | dorkaksi | dorkiksi |
abessiivi | dorkatta | dorkitta |
instruktiivi | – | dorkin |
komitatiivi | – | dorkine- + omistusliite |
vartalot | ||
vokaalivartalo | dorka- | |
heikko vartalo | - | |
vahva vartalo | - | |
konsonantti- vartalo |
- |