keho (1)
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | keho | kehot |
| genetiivi | kehon | kehojen |
| partitiivi | kehoa | kehoja |
| akkusatiivi | keho; kehon |
kehot |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | kehossa | kehoissa |
| elatiivi | kehosta | kehoista |
| illatiivi | kehoon | kehoihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | keholla | kehoilla |
| ablatiivi | keholta | kehoilta |
| allatiivi | keholle | kehoille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | kehona | kehoina |
| translatiivi | kehoksi | kehoiksi |
| abessiivi | kehotta | kehoitta |
| instruktiivi | – | kehoin |
| komitatiivi | – | kehoine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | keho- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Lääketieteteen sanastolautakunta ja Kielitoimisto keksivät sanan, jotta elävälle ja kuolleelle (kalmo) ruumiille olisi erilliset sanat. Keho oli Lönnrotin sanakirjassa kehän synonyymi, ja virossa keha merkitsee elävää ruumista.[1]
kehonkieli, kehonkulttuuri, kehonosa, kehonraikaste, kehonrakentaja