| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | seikka | seikat |
| genetiivi | seikan | seikkojen (seikkain) |
| partitiivi | seikkaa | seikkoja |
| akkusatiivi | seikka; seikan |
seikat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | seikassa | seikoissa |
| elatiivi | seikasta | seikoista |
| illatiivi | seikkaan | seikkoihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | seikalla | seikoilla |
| ablatiivi | seikalta | seikoilta |
| allatiivi | seikalle | seikoille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | seikkana | seikkoina |
| translatiivi | seikaksi | seikoiksi |
| abessiivi | seikatta | seikoitta |
| instruktiivi | – | seikoin |
| komitatiivi | – | seikkoine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | - | |
| heikko vartalo | seika- | |
| vahva vartalo | seikka- | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Sanan alkuperä on epäselvä. Vastaavanlaisia sanoja sukukielissä ovat mm. karjalan šeikka ’työ, touhu, keino, asia’, lyydin šeikata ’hommata, toimittaa’. Sanalla saattaa olla yhteys esimerkiksi ruotsin sanaan sak, saksan sanaan Sache, mutta äänteellisesti sopivaa lainasuhdetta ei ole kyetty esittämään. Sanan ensiesiintymä kirjakielessä on Oulun Viikko-Sanomissa 1829. Suomen kieleen sana on levinnyt kalevalaisesta kansanrunoudesta,[1] minkä perusteella sanaa on pidetty karjalaisperäisenä.[2]
erityisseikka, muotoseikka, pikkuseikka, sivuseikka, tosiseikka, tyyliseikka