aisti

Hei, olet tullut tänne etsimään sanan aisti merkitystä. DICTIOUS-sanakirjasta löydät paitsi kaikki sanan aisti sanakirjamerkitykset, myös sen etymologian, ominaisuudet ja sen, miten aisti sanotaan yksikössä ja monikossa. Kaikki mitä sinun tarvitsee tietää sanasta aisti on tässä. Sanan aisti määritelmä auttaa sinua olemaan täsmällisempi ja oikeampi puhuessasi tai kirjoittaessasi tekstejäsi. Kun tunnet sananaisti määritelmän sekä muiden sanojen määritelmät, rikastutat sanavarastoasi ja saat lisää ja parempia kielellisiä resursseja.

Suomi

Substantiivi

aisti (5)

  1. eliöiden ominaisuus tai kyky havaita aistimillaan ympäristöstä tulevia ja elimistössä syntyviä konkreettisia vaikutuksia, joita voidaan käyttää ympäristön ja oman tilan havaitsemiseen
    Ihmisen aisteja ovat hajuaisti, makuaisti, näköaisti, tuntoaisti, kuuloaisti ja tasapainoaisti.

Ääntäminen

Taivutus

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi aisti aistit
genetiivi aistin aistien
(aistein)
partitiivi aistia aisteja
akkusatiivi aisti;
aistin
aistit
sisäpaikallissijat
inessiivi aistissa aisteissa
elatiivi aistista aisteista
illatiivi aistiin aisteihin
ulkopaikallissijat
adessiivi aistilla aisteilla
ablatiivi aistilta aisteilta
allatiivi aistille aisteille
muut sijamuodot
essiivi aistina aisteina
translatiivi aistiksi aisteiksi
abessiivi aistitta aisteitta
instruktiivi aistein
komitatiivi aisteine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo aisti-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia

’hajuaistia’ merkitsevästä, haistaa-verbin johdoksesta, haisti-sanasta todennäköisesti yhdyssanassa *hajuhaisti syntynyt h-ton muoto[1]

Käännökset

Liittyvät sanat

Johdokset
Yhdyssanat

aistiharha, aistihavainto, aistiherkkä, aisti-ilmavalvonta, aistivamma, aistivaurio, hajuaisti, kuuloaisti, makuaisti, näköaisti, tasapainoaisti, tuntoaisti

Sanaliitot

Aiheesta muualla

  • aisti Kielitoimiston sanakirjassa
  • Artikkelit 1096, 3401 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa

Verbi

aisti

  1. (taivutusmuoto) aktiivin indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä aistia
  2. (taivutusmuoto) indikatiivin imperfektin yksikön 3. persoonan muoto verbistä aistia
  3. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä aistia
  4. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä aistia

Viitteet

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 393. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.