| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | haapa | haavat |
| genetiivi | haavan | haapojen (haapain) |
| partitiivi | haapaa | haapoja |
| akkusatiivi | haapa; haavan |
haavat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | haavassa | haavoissa |
| elatiivi | haavasta | haavoista |
| illatiivi | haapaan | haapoihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | haavalla | haavoilla |
| ablatiivi | haavalta | haavoilta |
| allatiivi | haavalle | haavoille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | haapana | haapoina |
| translatiivi | haavaksi | haavoiksi |
| abessiivi | haavatta | haavoitta |
| instruktiivi | – | haavoin |
| komitatiivi | – | haapoine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | - | |
| heikko vartalo | haava- | |
| vahva vartalo | haapa- | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Sanalla on vastineita lähisukukielissä, mm. karjalan hoapa, vepsän hab, vatjan aapa, viron haab, eteläviron haav ja liivin ǭbõ. Myös etäsukukielistä on esitetty vastineita, mutta niitä on nykytiedon valossa pidettävä epätodennäköisinä. Todennäköisesti vastineet ovat erillisiä lainoja jostakin kadonneesta kielestä.[1]
Kirjakielessä sana on mainittu ensimmäisen kerran Agricolan raamatunsuomennoksen reunahuomautuksessa osana yhdyssanaa haavankuori. Itsenäisenä sanana se esiintyy ensimmäisen keran Ericus Schroderuksen sanakirjassa 1637.[2]
|
|
haapalastu, haapaperhonen, haaparousku, haapasieni, haavanlastu, haavanlehti, haavanpunikkitatti