humala
 |
Suomi
Substantiivi
humala (11)
- hamppukasvien heimon monivuotinen köynnöskasvi (Humulus lupulus), yleinen oluen mauste, jona käytetään humalan emikukinnoista saatavaa humalajauhoa, (yleisesti) mikä tahansa humalien (Humulus) suvun kasvi
- humalatila, juopumus, alkoholin vaikutuksen alaisena olo, alkoholista johtuva myrkytystila
- Hän oli aivan humalassa.
Ääntäminen
- IPA: /ˈhumɑlɑ/
- tavutus: hu‧ma‧la
Etymologia
Laina kantagermaanista tai myöhemmästä muodosta. Ei kuitenkaan nykyruotsista. Kantagermaaniseksi alkumuodoksi on rekonstruoitu *ꭓumalan-. Edelleen turkkilaisista kielistä. Vastineita lähisukukielissä ovat karjalan humala, vepsän humal, vatjan umala ja viron humal. Sanan vastineet lähisukukielissä tarkoittavat sekä kasvia että päihtymystilaa. Päihtymystilan nimitys on peräisin kasvinnimestä, mahdollisesti keskiajalta. Kirjakielessä ensi kerran mainittu päihtymyksen merkityksessä 1702 Florinuksen sananlaskukokoelmassa.
Käännökset
|
Ks. humalatila |
Liittyvät sanat
känni, päihde, päihtymys, pöhnä
Johdokset
- adjektiivit: humalainen, humalikas
- adverbit: humalassa
- substantiivit: humalikas, humalikko, humalisto
- verbit: humaloida, humaltua
Yhdyssanat
alkoholihumala, espanjanhumala, humalahakuinen, humalahakuisuus, humalajuominen, humalankäpy, humalanvieras, humalapäissään, humalasalko, humalatila, humalavieras, laskuhumala, lääkehumala, maahumala, narkoosihumala, niittyhumala, nousuhumala, oluthumala, oopiumihumala, pillerihumala, sikahumala, sokerihumala, tinnerihumala, tukkihumala, umpihumala
Aiheesta muualla
- humala Kielitoimiston sanakirjassa
- humala Tieteen termipankissa
- humala Suomen kielen vanhimman sanaston etymologisessa verkkosanakirjassa
- Artikkeli 931 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa
Viitteet
- ↑ 1,0 1,1 Tiede.fi: Viina villitsee kielenkin Viitattu: 31.12.2011
- ↑ Kaisa Häkkinen & Terttu Lempiäinen: Aaloesta öljypuuhun. Suomen kielellä mainittuja kasveja Agricolan aikaan, s. 186. Helsinki: Teos, 2011. ISBN 978-951-851-358-5.