kello

Katso artikkeli Kello Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

kello (1)

1. ontosta avonaisesta metallikuoresta muodostuva soitin, jota soitetaan lyömällä sen alaosaa ulkopuolelta tai sen kielen lyödessä kellon sisäpintaa liikkeen vaikutuksesta

   Turun tuomiokirkon kello lyö kaksitoista.

   Kenelle kellot soivat.

   johtavan lehmän kello

2. (laajemmin) jonkinlainen äänimerkkejä ajan merkiksi tuottava laite

   Koulun kello soi.

3. ajan mittaamiseen ja näyttämiseen tarkoitettu laite

   Ostin eilen uuden kellon, koska olin hukannut vanhan kelloni.

   kallis kello ranteessaan

   Atomikello on hyvin tarkka kello, joka käyttää atomien resonanssitaajuuksia ajan mittaamiseen.

4. kellonaika

   Mitä kello on? Paljonko kello on?

5. adverbina kellonajan ilmaisuissa

   Juna lähtee kello kahdeksan aamulla.

6. (kasvitiede) kellojen (Campanula) suvun kasvi
7. (yhdyssanan jälkiosana) lumi- (Galanthus) tai alppikellojen (Soldanella) suvun kasvi
8. (miekkailu) kokilli

Germaaninen laina.^[1] Sana esiintyy ensi kerran kirjallisena Ericus Schroderuksen sanakirjassa vuonna 1637.^[2]

• IPA:

ajan mittaus

• aikarauta
• kronometri
• tiimalasi

soitin

• kulkunen
• tiuku
• kilistin
• helistin

• adjektiivit: kellomainen, kellollinen, kelloton
• substantiivit: kellokas
• verbit: kellottaa

aisakello, alppikello, atomikello, aurinkokello, digitaalikello, harakankello, heilurikello, herätyskello, hiekkakello, hiirenkello, hirvenkello, hälytyskello, hätäkello, hääkellot, iltakello, isotooppikello, joulukello, juorukello, kaappikello, kaasukello, kaksoisnäyttökello, karjankellot, kaulakello, kauriinkello, kelloaika, kellohame, kellohattu, kellohelma, kellohuone, kellojensoitto, kellokaappi, kellokalle, kellokanerva, kellokasvit, kellokatkero, kellokauppa, kellokoneisto, kellokortti, kellokukka, kellokytkin, kellokäyrä, kelloköynnös, kellolaite, kelloliike, kellolintu, kellometalli, kellomies, kellonaika, kellonavain, kellonheiluri, kellonjousi, kellonkieli, kellonlasi, kellonluoti, kellonlyömä, kellonlyönti, kellonmäärä, kellonpaino, kellonpunnus, kellonratas, kellonsoittaja, kellonsoitto, kellontikitys, kellonvalaja, kellonvieteri, kellonviisari, kellopeippi, kellopeli, kellopiiri, kellopoiju, kellopronssi, kelloradio, kelloseppä, kellosinilatva, kellotaajuus, kellotalvikki, kellotapuli, kellotasku, kellotaulu, kellotorni, keskuskello, ketunkello, kevätkello, kielikello, kiirunankello, kilikello, kirkonkello, kissankello, korttikello, kultakello, kuolemankello, kuolinkellot, kurjenkello, kvartsikello, käkikello, könninkello, laivakello, lehmänkello, liesikello, lumikello, maariankello, mittakello, morsiuskello, munakello, ovikello, palokello, pelikello, peurankello, putkikellot, päivyrikello, pääkello, pöytäkello, rannekello, rastaankello, rataskello, ruokakello, šakkikello, sammakonkello, sanomakellot, seinäkello, sekuntikello, sielunkellot, sinikello, soittokello, sukelluskello, sukeltajankello, sähkökello, tarkastuskello, tarkkuuskello, taskukello, tornikello, tuulikello, työaikakello, ukonkello, varsankello, vellikello, vesikello, vuohenkello

• ankkuri, heiluri, liipotin, osoitin, pinteli, viisari

• tulla toinen ääni kelloon — muuttaa asennetta tai mielipidettä
• Vahinko ei tule kello kaulassa. — vahingot tapahtuvat yllättäen

• kello Kielitoimiston sanakirjassa
• kello Suomen etymologisessa sanakirjassa
• Artikkelit 77, 3830 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa