lupiini
Hei, olet tullut tänne etsimään sanan lupiini merkitystä. DICTIOUS-sanakirjasta löydät paitsi kaikki sanan lupiini sanakirjamerkitykset, myös sen etymologian, ominaisuudet ja sen, miten lupiini sanotaan yksikössä ja monikossa. Kaikki mitä sinun tarvitsee tietää sanasta lupiini on tässä. Sanan lupiini määritelmä auttaa sinua olemaan täsmällisempi ja oikeampi puhuessasi tai kirjoittaessasi tekstejäsi. Kun tunnet sananlupiini määritelmän sekä muiden sanojen määritelmät, rikastutat sanavarastoasi ja saat lisää ja parempia kielellisiä resursseja.
Lupiini (Lupinus polyphyllus)
Suomi
.jpg)
Substantiivi
lupiini (6)
- (yleisesti) mikä tahansa lupiinien sukuun (Lupinus) kuuluva hernekasvien laji tai sellaisen yksilö
- (erityisesti) edellisiin kuuluva komealupiini (L. polyphyllus) tai sen yksilö
Ääntäminen
- IPA: /ˈlupiːni/
- tavutus: lu‧pii‧ni
Taivutus
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | lupiini | lupiinit |
| genetiivi | lupiinin | lupiinien lupiineiden lupiineitten |
| partitiivi | lupiinia | lupiineita lupiineja |
| akkusatiivi | lupiini; lupiinin |
lupiinit |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | lupiinissa | lupiineissa |
| elatiivi | lupiinista | lupiineista |
| illatiivi | lupiiniin | lupiineihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | lupiinilla | lupiineilla |
| ablatiivi | lupiinilta | lupiineilta |
| allatiivi | lupiinille | lupiineille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | lupiinina | lupiineina |
| translatiivi | lupiiniksi | lupiineiksi |
| abessiivi | lupiinitta | lupiineitta |
| instruktiivi | – | lupiinein |
| komitatiivi | – | lupiineine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | lupiini- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
- latinan sanasta lupus ’susi’; Pliniuksen kerrotaan verranneen lupiineja susiin, koska molemmat asuttivat kurjimmatkin paikat[1]
Käännökset
Liittyvät sanat
Aiheesta muualla
- lupiini Kielitoimiston sanakirjassa
Substantiivi
lupiini
- (taivutusmuoto) monikon illatiivin yksikön 1. persoonan possessiivimuoto sanasta lupa
Viitteet
- ↑ Arto Kurtto & Leena Helynranta: Helsingin kasvit, s. 182. Helsinki: Helsingin kaupungin ympäristökeskus, 1998. ISBN 951-570-406-5.