monikko

moni (“many”, indefinite pronoun) +‎ -kko. Coined by Finnish physician and philologist Elias Lönnrot in 1836.

• IPA^(key): /ˈmonikːo/,
• Rhymes: -onikːo
• Syllabification^(key): mo‧nik‧ko
• Hyphenation^(key): mo‧nik‧ko

monikko

1. (grammar) plural

   Antonym: yksikkö

2. tuple

• “monikko”, in Kielitoimiston sanakirja ‎ (in Finnish) (online dictionary, continuously updated), Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 35, Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus (Institute for the Languages of Finland), 2004–, retrieved 2023-07-03

From moni (“many, some”) +‎ -ikko. Akin to Finnish monikko.

• (Ala-Laukaa) IPA^(key): /ˈmonikːo/,
• (Soikkola) IPA^(key): /ˈmonikːoi̯/,
• Rhymes: -onikːo, -onikːoi̯
• Hyphenation: mo‧nik‧ko

monikko

1. multitude, mass
2. (grammar) plural
   • 1936, V. I. Junus, Iƶoran Keelen Grammatikka‎, Leningrad: Riikin Ucebno-pedagogiceskoi Izdateljstva, page 45:

     Monikoos, möö näimmä, painutossihan lopun ees ono monikon tuntomerkki, kummaal sanas ono oma merkitös.

     In the plural, we saw, in front of the case ending is the marker of the plural, with which there is its own marking in the word.

• (antonym(s) of “plural”): yksikkö

• V. I. Junus (1936) Iƶoran Keelen Grammatikka‎, Leningrad: Riikin Ucebno-pedagogiceskoi Izdateljstva, page 37