itse
itse
alkuperäinen merkitys lienee ollut ’varjo’, josta substantiivin merkitys ’varjosielu’, josta pronominimerkitys
itse (8)
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | itse | itset |
| genetiivi | itsen | itsejen (itsein) |
| partitiivi | itseä | itsejä |
| akkusatiivi | itse; itsen |
itset |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | itsessä | itseissä |
| elatiivi | itsestä | itseistä |
| illatiivi | itseen | itseihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | itsellä | itseillä |
| ablatiivi | itseltä | itseiltä |
| allatiivi | itselle | itseille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | itsenä | itseinä |
| translatiivi | itseksi | itseiksi |
| abessiivi | itsettä | itseittä |
| instruktiivi | – | itsein |
| komitatiivi | – | itseine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | itse- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Taivutus on kuten sanalla "nalle". Monikkomuodosta käytössä on lähinnä partitiivimuoto "itsejään", esimerkiksi "Anna muidenkin olla omia itsejään." Siinäkin voisi vaihtoehtoisesti käyttää muotoilua: "Anna muidenkin olla oma itsensä."
itsearvostus, itsehallinto, itsehalveksinta, itsehalveksunta, itsehavainnointi, itsehedelmöitys, itsehillintä, itsehoito, itseihailu, itseilmaisu, itseinduktio, itseinho, itseironia, itseiva, itsekasvatus, itsekehu, itsekidutus, itsekontrolli, itsekorostus, itsekritiikki, itsekunnioitus, itsekuri, itselaukaisin, itseluottamus, itsemurha, itsemurhaaja, itsensäpaljastaja, itsensäpaljastelu, itseoikaisu, itsepalvelu, itsepetos, itsepoiminta, itsepuolustus, itsepölytys, itserahoitus, itserakas, itserakkaus, itseruoskinta, itsesensuuri, itsesiitos, itsesoimaus, itsesuggestio, itsesuojelu, itsesytyntä, itsesyytös, itsesäilytys, itsesääli, itsesäätely, itsetarkkailu, itsetarkoitus, itsetehostus, itsetilitys, itsetuho, itsetuntemus, itsetunto, itsetutkistelu, itsetypistys, itsetyydytys, itsetyytyväinen, itsevalta, itsevaltias, itsevarma